sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Takaisin sorvin ääreen - back to the work


Huomenna minulla on sitten edessä paluu työelämään ja viiden kuukauden hieno vuorotteluvapaajakso on elettyä elämää. Sain ja ennen kaikkea jaksoin kerrankin harrastaa päivät pitkät. Ihan kiertelemättä on sanottava, että työ vie suurimman osan voimistani normielämässäni.
Mitäkö sitten ehdin tehdä? Vaikka mitä. Heikin kanssa aloitimme suur-urakan kahden K-tuolin uudelleen verhoilemiseksi. Sen lisäksi ainakin kehräsin, kasvivärjäsin, huovutin, neuloin, tein helmitöitä ja lasinsulatusta. Ihanuutta oli saada marjastaa ja sienestää melkein päivittäin heinäkuun puolesta välistä syyskuu loppuun. Tämä vuosi olikin erittäin marjaisa ja sienekäs. Yksi parhaista jutuista elämässäni on juuri tuo erilainen luonnonantimien keräily. Siihenhän sisältyvät syötävien marjojen ja sienten lisäksi myös kasvivärjäyksen väriaineiden keräily. Esimerkiksi toukokuussa kyykin aika monta tuntia tervaleppien alla keräilemässä tervalepän "käpyjä". 
Ulkomaillakin käytiin. Berliinissä oltiin viikko ja lyhyempiä reissuja tehtiin parikin kertaa Tallinnaan ja kerran Tukholmaan. Tukholmassa käytiin muuten katsomassa Svenska Hemslöjdsföreningarnas Riksförbundin  satavuotisjuhlanäyttelyä. Koko näyttely oli yhtä luovuuden ylistystä!
Oma projektinsa oli lapsuuden kodin romahtaneen navetan purkuprojekti. Sielläkin oltiin aika monena lauantaina veljen ja Heikin kanssa ensin siivoamassa romuja pois ja sitten kaatamassa seiniä.




Ihmiset valittavat, että tämä kesä oli sateinen. Uskokaa tai älkää, minä en sitä huomannut. Ilmat olivat mielestäni mitä parhaimmat. Ja kun ei ollut liian kuuma, jaksoi puuhata.  Kai se on niin, että jos on enemmän vapaata aikaa, ei haittaa, jos ajoittain sataa. Silloin vain muutetaan suunnitelmia ja tehdään jotain muuta. Esimerkiksi lukea. Vihdoin sain luettua koko hienon Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan.

Nyt kun on ollut viimeaikoina kovasti puhetta vuorotteluvapaaoikeudesta, voin omalta kohdaltani sanoa, että töihin minä palaan hyvin levänneenä ja etäisyyttä ottaneena. Jaksan taas vaikka mitä. Luulisin sen olevan työnantajan(kin) etu.


Tomorrow I will have a return to the working life after I have spent five fine months in the job alternation leave.  Without quite circling, one must say that the work takes most of my powers in my norm life. 
What did I do with a job alternation leave? A great number of things!
With Heikki, we began a huge project upholstering  two old chairs.  Then,  I spun, dyed with natural dyes, felted, knitted, pearl worked and melted glass. 
Most of all I love mushrooming and  picking berries and this summer there was them in the woods and I was extremely happy. In addition to the edible berries and mushrooms I also collected  plants for dyeing. It is really one of the greatest joys collecting natural products and wandering in the woods.

People are complaining that this summer was rainy. Believe or not, I did not notice it. The weather was the most good, in my opinion. Perhaps it is so if there is a more free time that it will not bother if at times it is some raining. Then you can do matters indoors, read for example.

Recently, there has been hard talk about the job alternation leave. I can say from my own experience,  that now I'm well rested and have taken the distance from the job and I will come back to work refreshed. I would think that it is an advantage to employer and me.

3 kommenttia:

  1. Siis listaltahan puuttuu vielä yhtä jos toistakin. Vain yksi esimerkki: viikon kurssi Kankaanpään opistossa. Ja viljelypalstalla touhuamista ym.

    Lisäksi erikoisimpia virityksiä mökillä kautta aikojen oli kaasulämmittimen asennus vanhan puulieden tilalle. Siksikin ilmat ei ilmeisesti ole meitä haitanneet, kun mökkiin saa lämmintä vain sytytintä napsauttamalla.

    Eikä soutuveneestä ole sanottu sanaakaan ;-)

    -huomauttaa Heikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet. En muistanut kaikkea... Palstahommatkin unohtui.

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Otan kiitollisena vastaan kaikki kommentit