tiistai 6. tammikuuta 2015

Pellavamekko

Sain vihdoin valmiiksi jo keväällä aloittamani pellavamekon. 

Mekon teko lähti alkuun työväenopiston kurssilla. Hurraa jälleen kerran Helsingin työväenopisto ja opiston mainiot kässäopettajat! Tällä kertaa kehissä oli kaksi opettajaa, ompelun ohjaajana Leena Karhu ja mekko kankaan kuviointia ideoimassa Heljä Reponen.

Mieleisen mekon kaavan etsi jokainen tietysti itse, mutta Leena avusti mallin ja kaavojen muokkaamisessa, että se sopi itse kunkin mittoihin ja muotoihin.

Kankaanpainantaa olen harratanut aikaisemminkin jonkun verran, joten tällä kertaa päätin kokeilla kankaankuviointia päinvastaisella tavalla, nimittäin väriä poistamalla.
Värjäsin valkoisen pellavakankaan kotona Dylonilla pesukoneessa violetiksi. Värinpoisto tapahtui geelimäisellä konetiskiaineella. En tiedä, onko merkillä väliä, mutta ainakin Sun-merkkinen toimii hyvin. Konetiskiaine levitetään kankaalle aivan samalla tavalla kuin väri kankaanpainannassa. Apuna voi käyttää sapluunaa, seulaa, voi maalata haluamansa kuvion siveltimellä tai ruiskupullolla.
Tärkeää on tehdä testitilkkuja siitä, kuinka monta minuuttia konetiskiaineen pitää antaa vaikuttaa. Näissä minun mekkoni kappaleissa aine seisoi noin kahdeksan minuuttia. Sitten oli vuorossa ankara väljässä vedessä huuhtelu.
Lopuksi tein vielä painokuvioita tummanvioletilla värillä ja samalla sapluunalla kuin olin värin poistoa tehnyt. Lisäkuvioksi selkään tuli painamalla tehtynä tuo putoamiskuvio.

On muuten tosi vaikeaa kuvata violettia väriä! Noissa allaolevissa ei oikein mikään toista värejä oikein.