keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Navajo-kertaamista


Heikki kuvasi, kun Navajo-kertasin kehräämääni lankaa. Mielestäni tuosta näkyy aika selvästi, kuinka tehdään  silmukka, joka on homman juju.

Suora linkki youtubeen

tiistai 29. toukokuuta 2012

Silkkisifonkimekkoa tekemään

Kesähuovutuksessa suunnitelmani on tehdä liivimekko/tunika musta silkkisifongista. Kuviot tulevat lilan erisävyisestä silkkimerinotopsista. Kappaleet tehdään kaavan mukaan. Saumakohtiin laitetaan merinotopsisuikaleet, jotka neulataan esihuopavaiheessa yhteen. Ihan uusi tekniikka minulle. Jännää.
Minulla on sopiva liivimekon kaava, jolla olen ommellut itselleni pari liivihametta. Olen suurentanut kaavan etu- ja takakappaleet 1.4 kutistumiskertoimella, jonka sain mallitilkustani.
Kaavan suurensin piirtämällä ensin yhden suorakulmion peruskaavan reunojen ääripisteiden mukaan. Sitten merkitsin suorakulmion keskipisteen piirtämällä kulmasta kulmaan viivat. Toisen suorakulman piirsin lisäämällä 1.4 kertoimen jokaiseen keskipisteeseestä mitattuun viivaan. Sitten piirsi viivat keskipisteestä jokaisen kaavasta erottuvan kohdan kautta suuremman suorakolmion reunaan, esim keskipisteestä olan reunan kautta suuremman suorakulmion reunaan. Sitten mittasin matkan viivaa pitkin keskipisteestä normaalikokoisen kaavan reunaan ja kerroin sen taas 1.4 ja merkitsin matkan viivalle. Näin kävin lävitse kaikki kohdat,  että suurennettu kaava hahmottui kaavapaperille. Ei ollut kauhean vaikeaa.

Mallitilkku on tämän näköinen. Toivottavasti saan silkkisifongin pysymään ehjänä.


perjantai 25. toukokuuta 2012

Tervalepän kävyt värjäävät

En sitten malttanut olla kokeilematta omatoimisesti jo ennen luonnonvärikurssia tervalepän kävyllä värjäämistä. Halusin myös kokeilla omien käsinkehräämiäni ja karstaamiani lankojen värjäytyvyyttä kasviväreillä.

Keitin ensin noin 280 grammaa käpyjä 1,5 tuntia. Sitten siivilöin ne ja laitoin väriliemen jäähtymään.

Langat  olivat vielä  purettamatta, joten päätin tehdä sen tähän väliin. Tein sen Tetrin verkkolehden ohjeen mukaisesti: kun lankoja on 98 grammaa,  alunaa tulee 12 grammaa ja viinikiveä 4 grammaa. Vettä on silloin kattilassa 5 litraa. Lisäsin alunaliemeen myös 0,5 grammaa koinsuoja-ainetta. Langat lisäsin, kun vesi oli noin 40 asteista. Tässä vaiheessa nostan kattilan lämpöä hitaasti 90 asteeseen ja siinä lämpötilassa lankojen pitäisi olla suht rauhassa ja vain varovasti liikutellen runsas tuntia.

Illalla aloin hitaasti nostaa väriliemen lämpötilaa. 40 asteen kohdalla tulivat mukaan langat. Kesti ainakin 30 minuuttia ennen kuin keitos oli 90 asteessa. Niissä lämpötiloissa se sai olla runsaan tunnin.   Hämmennellä en juuri uskaltanut, etteivät langat vain huopuisi. Noin klo 23 tienoissa käänsin lieden pois ja jätin langat jäähtymään väriliemeen.

Kuvissa langat ennen ja jälkeen värjäyksen. Olen tyytyväinen kauniiseen kullanruskeaaan.





torstai 17. toukokuuta 2012

Lepänkäpyjä

Keräsin eilen luonnonvärjäyskurssia varten tervalepän käpyjä. Värjäyksessä käytettävät ovat edellisvuotisia ja maahan pudonneita. Pieniä ovat ja piilossa lehtien alla. Mutta vaiva luultavasti kannattaa, ainakin kurssin open lankanäytteiden perusteella. Ne olivat niin kovin kauniin ruskeita.



Sain taas karstamyllyn lainaksi ensi viikoksi, joten kehrättävää pitäisi kohta syntyä vauhdilla. Aion värjätä kesäkuun kurssilla omia kehräyksiäni.

Samaan aikaan pyörii huovutuskurssi mielessä. Siellä suunnittelen tekeväni silkkisifonki-merinotopsitunikan. Kävin jo ostamassa mustaa silkkisifonkia ja muutaman pikku topsin violetin sävyisiä villoja. Kotona jo olleiden kanssa minulla on nyt neljää eri sävyä.

torstai 10. toukokuuta 2012

Villat pesty

Tänään pesin vihon viimeiset raakavillat syksyllä saamastani liki kymmenen kilon raakavillaerästä. Pahnan pohjimmaisiksi olivat tietysti jääneet kaikkein roskaisimmat! En edes jaksanut nyppiä niistä kaikkia männynneulasia pois. Toiveikkaana ajattelen, että kyllä ne roskat sitten karstatessa karisevat. Tuon satsin karstaus on kyllä sitten pakko tehdä pihalla.

Nyt vain pitäisi saada villaa karstattua ja lankaa kehrättyä, sillä onnistuin pääsemään tänä kesänä kahdellekin työväenopiston kasvivärjäyskurssille.  Mieluummin tietysti värjäisin omia lankojani. Helsingin kurssi on kesäkuun alussa ja Vantaan elo- syyskuun vaihteessa.

Jonkun verran minulla on jo kehrättynä lankoja, mutta eivät nämä riitä kuin alkuun.
Siispä pois koneen äärestä ja kehräämään!


sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Pitkää vetoa

Opettelen par'aikaa kehräämään pitkällä vedolla. Vähitellen se alkaa sujua. Mielellään se toinen käsi kuitenkin aina hakeutuu avuksi kiskomaan kuitua, mutta on vain luotettava siihen, että kuidut kyllä kiertyvät toistensa ympärille ilman minun venytysapuanikin. Olennaista kai on olla puristamatta kädessä olevaa villaa. Täytyy vain antaa rukin viedä kuitua lepereestä.
Tässä on aiheesta pari mainiota videota Youtubesta. Näiden avulla käsitin, mitsä pitkässä vedossa on kyse. Ehkäpä opin itsekin homman jossakin vaiheessa niin hyvin, että siitä voidaan tehdä oma videonsa.

Woollen Longdraw - for handspinning

longdrawjames spins longdraw
Eikö tämä poika olekin ihana. Kehräyksen Jamie Oliver!